blog

Syväekologia

Suomen kielessä kuvataan elämän arvoa ja elinkustannuksia samalla sanalla: kallis.

Se vahvistaa käsitystä, että suomalaiset ovat laatu- ja kustannustietoisia. Täällä Pohjantähden alla keskitytään aatteellisen kiistelyn sijasta käytännön asioihin ja työntekoon. Suomalaiset ottavat demokratian itsestäänselvyytenä ja hoitavat työnsä eleettömästi. Kun lisätään vielä, että suomalaiset liikkuvat mielellään luonnossa, on koossa koko joukko kansallisen stereotypian perusaineksia.

Vuosikymmeniä sitten erään sukulaiseni kuolinilmoitus alkoi sanoilla ”kallis mieheni”. Lesken sanat antoivat koiranleuoille aiheen päivitellä miehen juomiseen kulunutta rahaa. Kotitalon portaiden alusta oli täyttynyt juoduista viinapulloista. Laurilla oli kuitenkin sydän paikallaan ja hän säilytti hyväntuulisuutensa myös juovuksissa. Lauri kertoi mielellään sotakokemuksistaan, mutta vaikeni taisteluista. Yksi hänen kertomuksistaan meni näin:

Jatkosodassa olin Terijoella. Sen hiekkasärkät olivat kuin Rivieralla, eikä Suomessa ole toista sen vertaa. Hiekkasärkkien muisto kalpenee kuitenkin toisen Terijoki-kokemuksen rinnalla. Öisin korsussamme liikkui kissankokoisia rottia. Ne kirskuttelivat hampaitaan, ja pimeän tultua saattoi tuntea, miten rottien kyljet viistivät jalkaa. Rotat söivät eräältä haavoittuneelta korvan, kun tämä oli liian heikkona eikä kyennyt puolustamaan itseään. Kun aamu valkeni, miehen korva oli poissa.

Luonto näyttäytyi Terijoella kauniina ja kauheana. Sellaisista kokemuksista kumpuaa syväekologian luontokeskeinen elämänymmärrys. Lauri ei olisi sanonut itseään syväekologiksi, vaikka arvostikin luontoa eikä ajanut autoa tai edes arpajaisista voittamaansa mopoa.

Jotta syväekologia asettuisi ristivaloon, jätetään Terijoki ja luodaan silmäys syväekologian vastakohtaan, pinnalliseen ekologiaan. Pari sanaa siitä riittää, ajatteli norjalainen Arne Naess (1912-2009), syväekologian perustaja (”Pinnallinen ja syvällinen, pitkän aikavälin ekologialiike” teoksessa M. Oksanen & M. Rauhala-Hayes (toim.), Ympäristöfilosofia, Helsinki: Gaudeamus, 1999, s. 138-144).

Naess kuvasi pinnallista ekologiaa taisteluksi saastumista ja luonnonvarojen hupenemista vastaan. Hyviä tavoitteita, eikö vain?

Naess näki niissä kuitenkin ongelmia. Pinnallisen ekologian periongelma on sama kuin Setšuanin hyvällä ihmisellä Brechtin näytelmässä: on halu tehdä hyvää, mutta saadaan aikaan vain pahaa.

Ilmastomuutoksen aikakaudella ihmisille ja yrityksille tarjotaan paljon ratkaisuja, joiden nettovaikutukset ympäristölle ovat parhaimmillaankin epäselvät. Kysymysmerkkejä piirtyy esimerkiksi biopolttoaineiden, sähköautojen ja, yllätys yllätys, musiikin suoratoiston eteen.

Niiden kyseenalaisuus ei johdu vain luultua suuremmasta ympäristökuormituksesta, vaan ennen kaikkea pinnallisuudesta. Sitä edustaa toiveajattelu, että mistään ei tarvitse luopua eikä kulutusta vähentää, jos vain käytetään uusinta tekniikkaa.

On myös helppo sulkea silmät siltä, että säästöt ja päästövähennykset yhtäällä lisäävät kulutusta ja uusia päästöjä toisaalla. Tällaista pinnallisuutta syväekologia pitää tuhoisana.

Syväekologian mukaan luonnolla ja sen monimuotoisuudella on itseisarvo. Kuulostaa sympaattiselta ja hämärältä: itseisarvon käsite on sumuinen kuin pelto kevätaamuna. Poikkeuksen tekee matematiikka, jossa itseisarvoksi sanotaan luvun etäisyyttä lukusuoran nollasta. Tämä määritelmä on kirkas kuin keskipäivä.

Muissa yhteyksissä selvintä on se, mitä itseisarvo ei ole: jos jokin on itseisarvo, se ei ole vain väline jonkin muun ja halutumman tavoittelemiseksi.

Itseisarvosta ajatellaan myös, että sellainen on jollain ihan itsestään, luonnostaan tai automaattisesti, eikä vasta sitten, kun joku keksii antaa sille arvon. Tämä sopii huonosti yhteen sen käsityksen kanssa, että arvot ovat kulttuurituotteita ja sellaisina ihmisten antamia ja määrittelemiä.

Itseisarvoiksi mainitaan sellaisia ominaisuuksia kuin tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Niillä voi kuitenkin olla myös välinearvoa. Riippuu tarkoituksesta ja näkökulmasta, mikä on itsessään arvokasta ja mikä taas hyödyn tavoittelun välineenä käytettävää. Yksi ja sama ominaisuus voi olla molempia.

Oikeudenmukaisuutta moni pitää itsessään arvokkaana ominaisuutena niin Maijalle kuin suomalaiselle yhteiskunnalle, mutta ei pane pahakseen, jos Maija tai Suomi pitää huolta myös omasta edustaan. Eri arvot, kuten oma etu ja oikeudenmukaisuus, eivät siis välttämättä sulje pois toisiaan, vaan niitä voidaan yrittää sovittaa yhteen.

Syväekologian mukaan kaikkien olentojen itseisarvosta seuraa, että ihmisillä ei ole oikeutta tyydyttää toissijaisia tarpeitaan muiden lajien ensisijaisten tarpeiden kustannuksella. Kaikkien olentojen ensisijainen tarve on pysyä hengissä ja elää.

Syväekologian mukaan kaikille eläville olennoille kuuluu yhtäläinen oikeus elää ja kukoistaa. Naess kuitenkin myönsi, että realistinen elämäntapa edellyttää jonkin verran tappamista ja alistamista. Emme anna rotan purra tai hyttysen pistää, vaan teemme sille jotain.

Oikeutta kukoistukseen ei kuitenkaan ole perusteltua rajata vain ihmisiin. Kumppanuus muiden elämänmuotojen kanssa on inhimillisenkin elämänlaadun paras tae.

Syväekologia tunnustaa elämän arvon kaikessa karuudessaan ja kauneudessaan ja ohjaa elämän suojelemiseksi vähentämään kulutusta. Siitä aukeaa henkinen raja maahan, jota pidettiin jo menetettynä kuin Terijokea. Maan nimi on Kohtuullisuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Filosofisia havaintoja yliopistoa lähellä olevista aiheista. Kirjoittaja toimii soveltavan filosofian professorina Vaasan yliopistossa.