Tizian (1488-1576): Sisyfos (1548-49)
blog

Ollako vai eikö olla

Biologit varoittavat, että luonnon monimuotoisuus katoaa kiihtyvällä vauhdilla.

Uhattuna on ihmiskunnankin tulevaisuus.

Käynnissä on joukkosukupuutto, joka on pahin 66 miljoonaan vuoteen. Silloin meteoriitin iskeytymisestä Maahan seurasi dinosaurukset tuhonnut katastrofi.

Joukkosukupuutto on kaikin puolin huono uutinen. Yksi nettikommentoijista pohtii sitä lasten hankkimisen näkökulmasta seuraavasti:

Niin, miksi tehdä lapsia? Luonnosta saa enemmän iloa. Jos rakastaa lapsia, ne jättää tekemättä. Tällöin ne eivät kärsi ja kuole. Kuolla kuitenkin pitää ja yleensä kuollaan sairaana eikä terveenä.

Tästä palasi mieleeni vuosia sitten lukemani David Benatarin kirja Better Never to Have Been: The Harm of Coming into Existence (Clarendon Press, Oxford 2006). Se on kenties hämmentävintä, mitä olen koskaan lukenut. Benatarin rinnalla Pentti Linkola (1932–2020) tuntui hempeältä filantroopilta.

Benatar puolustaa antinatalismia eli käsitystä, jonka mukaan elämä on kaikkea muuta kuin lahja. Parempi jos ei olisi koskaan syntynytkään.

Herää kysymys, kärsiikö Benatar vakavasta masennuksesta. Vai onko outo ääripessimistinen liike aivopessyt hänet synkällä sanomallaan?

Sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse. Benatar perustelee hyvin eleettömästi, että elämä on kulkemista kärsimyksestä kärsimykseen. Niin on siitäkin huolimatta, että elämään mahtuu myös onnellisia hetkiä.

Vaikka ei jakaisi Benatarin käsitystä, voi ymmärtää, millaisista kokemuksista ja lähtökohdista se on peräisin: sieltä, mistä on syntynyt sellaista kirjallisuutta kuin Gilgamesh, Job ja Saarnaaja sekä Sofokleen näytelmät. Sieltä, mistä Schopenhauer ja Heidegger ovat filosofiansa ammentaneet.

Benatarin mukaan on väärin siittää ja synnyttää kärsimään joutuvia olentoja. Syntyminen aiheuttaa ihmiselle vakavaa haittaa. Jos ei syntyisi, ei myöskään kärsisi. Sama koskee myös eläimiä.

Suuri, ellei suurin, osa ihmisistä kuitenkin uskoo ainakin hetkittäin, että oli parempi syntyä kuin jäädä syntymättä. On toki – ehkä jopa kasvavassa määrin – niitäkin, jotka eivät halua hankkia lapsia ympäristösyistä tai sen vuoksi, että maailma on paha paikka. Merkittävästi vähemmän on kuitenkin niitä, jotka jakavat Benatarin käsityksen: jo pelkkä syntyminen on vakava haitta ja vahinko.

Benatarin yksinkertaiselta kuulostava idea on siis, että elämä on kärsimystä, jota ei olisi, jos ei eläisi. Siksi on parempi olla olematta.

Benatar kieltää kuitenkin itsemurhan. Itsemurha vain lisäisi läheisten kärsimystä. Parempi on hiljaa kärsiä elämä, joka on osaksi tullut.

Benatarin mukaan psykologinen tutkimus osoittaa, että ihmiset systemaattisesti yliarvioivat elämänsä laadun. Siksi ihmiset ovat immuuneja väitteelle, että kärsivät syntymästään paljon.

Kuten voi arvata, Benatarin käsitys abortista on toiselta planeetalta kuin abortin vastustajien. Hän ei vain puolusta aborttioikeutta, vaan väittää, että on aina väärin hankkia lapsia.

Benatarin hahmotteleman antinatalismin johtopäätös on, että olisi parempi, jos ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon, kuten dinosaurukset. Benatarin mielestä liikakansoitus on vakava ongelmaa, mutta ei vain ekologisista syistä, vaan juuri siksi, että elämä on pohjimmiltaan kärsimystä.

Benatarin käsitys on niin ankara ja äärimmäinen, että siihen on vaikea suhtautua vakavasti. Halpaa kritiikkiä olisi sanoa, että kirjoittaja on pelle eikä hänen käsitystensä arvostelu maksa vaivaa. Vaakakupin toisella puolella painaa se, että Benatarin kirjan on julkaissut kansainvälinen huippukustantaja. Filosofiseen tapaan Benatar haastaa totutut oletukset ja itsestäänselvyydet.

Benatarin käsitystä voidaan kritisoida ainakin kahta päätietä. Ensimmäinen suhteellistaa kärsimyksen tuhovoiman – sen, että kärsimys vie elämältä arvon. Tämä ei tarkoita silmien ummistamista kärsimykseltä ja kauheuksilta, vaan niiden asettamista ihmiskunnan ja elokehän kokonaiskuvassa yhdeksi, joskin hyvin voimakkaaksi sävyksi muiden joukossa. Tämän ensimmäisen tien kulkija voi ehkä nähdä elämäntehtäväkseen taistella kärsimystä vastaan ja lievittää muiden kärsimystä.

Toinen tie alkaa seuraavista lähtökuopista: elämänhalu on vahva, biologisille perustarpeille pohjautuva vietti, ja ihmisillä on elämän arvosta vahva vaistonvarainen ja kulttuurin pönkittämä käsitys. Yritys kumota tätä viettiä ja käsitystä on epäuskottava ja marginaaliin tuomittu. Joku voi ajatella, että samasta syystä epäuskottavaa ja marginaalista on puhe siitä, että pitäisi luopua talouskasvun tavoittelusta.

Joku saattaa pohtia, miten Benatarin käsitys lasten hankkimisen vääryydestä on yhdistettävissä siihen, että kullakin yksilöllä on oikeus elämään, kuten YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus esittää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.