Helene Schjerfbeck (1862-1946): Toipilas (1888)
blog

Mitä kuuluu, Kaipola?

Kaipolasta tuli kenenkään tahtomatta muistomerkki erilaisille käsityksille riittävyydestä.

Viime elokuussa UPM, yksi Suomen suurimmista yrityksistä, ilmoitti sulkevansa sanomalehti- ja luettelopaperia valmistavan Kaipolan tehtaan Jämsässä, Jyväskylän lounaispuolella. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan tehdas oli kuitenkin voitollinen. Siitäpä heräsi keskustelua, millainen liikevoitto on kohtuullinen ja riittävä.

Pääministeri Sanna Marinia (sd.) myöten ihmeteltiin, miksi UPM päätti sulkea Kaipolan paperitehtaan juuri nyt, kun ajat ovat muutenkin vaikeat. Pääministeri kiinnitti huomiota myös siihen, että UPM on maksanut osinkoja viime vuosina reippaasti. Ei siis ihme, että kansalaiset miettivät, ovatko omistajat kyltymättömiä.

Asioista perillä olevat tahot riensivät pian ripittämään pääministeriä yritysjohdon neuvomisesta. Sanottiin, että pääministerillä ei ollut käytettävissään kaikkea olennaista tietoa tehtaan tilasta ja tulevaisuudennäkymistä. Björn Wahlroosin johtamalla UPM:n hallituksella oli parempaa tietoa. Pääministeriä ja muita poliitikkoja kehotettiin pysymään lestissään.

Viimeinen Kaipolan kolmesta paperikoneesta pysähtyi vuoden vaihteessa. UPM:n johto ei uskonut tehtaan tulevaisuuteen. Yhtiön arvioitiin menestyvän paremmin ja tuottavan enemmän voittoa omistajilleen, kun Kaipola suljetaan. UPM:n johdon silmissä siinsivät muualle kuin Jämsään tehtävät investoinnit ja niistä koituva liiketoiminnan rahavirta.

Voiton maksimoinnin vastakohtaa kutsutaan kohtuutaloudeksi. Sen synonyyminä käytetään degrowth-sanaa, joka on suomennettu talouslaskuksi. Talouslasku ja kohtuutalous eivät kuitenkaan välttämättä ole yksi ja sama asia. Jos oiotaan mutkia, voidaan sanoa, että degrowth-ajattelijat suhtautuvat talouskasvuun vielä torjuvammin kuin kohtuutalouden kannattajat.

Yritystoiminnassa talouslaskun tavoite haiskahtaa lainvastaiselta. Talouslasku uhkaa tehdä yhtiöstä tarkoituksellisesti tappiollisen ja konkurssikypsän. Kohtuutalouteen ei tällaista tavoitetta liity.

Kohtuutalous perustuu käsitykselle, että maapallon kantokyky luo reunaehdot, joihin talouden on sopeuduttava. Tavoitteena on talousjärjestelmä, joka tuottaa oikeudenmukaista hyvinvointia ympäristön asettamissa rajoissa (Kohtuutalouden ratkaisut, Suomen luonnonsuojeluliitto, 2015).

Kohtuutalouden kannattajat suhtautuvat kriittisesti talouskasvun tavoitteeseen – väitettiin kasvua jatkuvaksi, kestäväksi tai vihreäksi. He myös kyseenalaistavat talouden kulttuurisen ylivallan. Kohtuutaloudella tavoitellaan järjestelmää, jossa hyvinvointi pystytään turvaamaan talouskasvusta ja globaalista kilpailukyvystä riippumatta.

Jo kuuluu tuolien siirtelyä, kun moni nousee todistamaan: ”Kohtuutalous on toiveajattelua.” Ja toden totta! Vaikka kohtuutalous ei välttämättä tarkoita samaa kuin degrowth, molempia yhdistää talouskasvun kritiikki. ”Nurinkurista”, sanovat tolkun ihmiset, jotka muistuttavat talouskasvun olevan hyvinvointivaltion kivijalka.

Talouslaskulla viitataan yleensä kansantulon supistumiseen ja yksityisen kulutuksen vähenemiseen, ei niinkään yksittäisten yritysten kutistumiseen. Talouslaskun eri muodot kytkeytyvät kuitenkin toisiinsa.

Todellisen elämän talouslaskut ovat olleet enemmän tai vähemmän hallitsemattomia ja epämieluisia. Ajatellaan vaikkapa koronavuotta tai Kreikan velkakriisiä.

Talouslasku johtaa tehtaiden sulkemiseen ja elintason laskuun – siis juuri siihen, mitä Jämsässä koetaan nyt Kaipolan sulkemisen myötä. UPM:n johto vedonnee siihen, että kuivia oksia pitää karsia, jotta puu säilyisi.

Osakeyhtiölaki (1:5 §) ei kuitenkaan edellytä liikevoiton maksimointia. Sen sijaan se edellyttää yhtiön johdolta päätöksiä, joiden voi hyvällä syyllä olettaa pitävän yhtiön voittojen tiellä. Sillä tiellä pysyminen voi kuitenkin vaatia juuri voittojen maksimointia globaaleilla markkinoilla kilpailtaessa. Tästä seuraa helposti ongelmia, kuten varallisuuden keskittymistä ja luonnonvarojen kestämätöntä käyttöä.

Juuri näihin ongelmiin on esitetty ratkaisuksi degrowthia. Kriitikot taas sanovat, että degrowth on omaan jalkaansa ampumista. Ei siis ihme, että degrowth on kerännyt suhteellisen vähän kannatusta. Degrowth-ajattelijoiden, kuten Serge Latouchen, Tim Jacksonin ja Peter Victorin mielestä todellista omaan jalkaansa ampumista ovat kuitenkin kapitalismi ja jatkuvan talouskasvun tavoittelu – ne kun uhmaavat maapallon kantokykyä.

Jyrkän degrowthin vaihtoehdoksi on tarjottu riittävyyttä. Riittävyyden käsite on valitettavasti kovin monitulkintainen ja näkökulmasta riippuvainen. Kaipolassa käsite sai kuitenkin lihaa luiden ympärille. Jämsäläisten mielestä riittävää olisi ollut lähes 70 vuotta vanhan paperitehtaan säilyttäminen ja omistajien tyytyminen pienempään voittoon.

Riittävyyttä voidaan havainnollistaa myös donitsilla (Kate Raworth, Doughnut Economics: Seven Ways to Think Like a 21st-Century Economics, White River Junction, VT: Chelsea Green Publishing, 2017, 9, 44; Donitsitaloustiede, suom. Juha Pietiläinen, Helsinki: Terra Cognita, 2018). Donitsimallissa riittävyys on kahden rajan väliin muodostuva keskialue. Alarajana on ihmisten tarpeiden riittävä (mitä ikinä se tarkoittaakaan) tyydyttäminen (sosiaalinen minimi). Ylärajana on puolestaan ekologinen kestävyys: kasvi- ja eläinlajien monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyminen (ekologinen raja) (Linnanen ym. 2020, 12).

Kaipolassa oli kuitenkin tarjolla myös toisenlainen donitsi, johon UPM:n johto tarttui. Tuon donitsin alarajana oli yhtiön tulevaisuuden ja toimintaedellytysten turvaaminen. Tehtaan työntekijöille olisi paremmin maistunut donitsi, jossa reikä rajautui heidän ja heidän perheidensä sekä Jämsän kaupungin hyvinvointiin.

UPM:n donitsi on paistettu markkinatalouden ydintä silmällä pitäen. Tuo ydin on kaupankäynti kilpailluilla markkinoilla. Kestävään kehitykseen ei markkinaperusteisuus kuitenkaan yksin riitä, vaan lainsäädäntöä ja julkista sektoria tarvitaan ohjaamaan toimintaa niin, että pysytään sosiaalisen minimin ja ekologisen rajan välissä.

Tähän liittyvät ongelmat kyllä tunnetaan. Yksi niistä on se, että globaaleilla markkinoilla toimivat yritykset ja tehtaat joutuvat lopettamaan, jos niiden tuotteet eivät pärjää kansainvälisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.