Yleinen

Muutoshankesyndrooma

Tällä kertaa Hallinnon tutkija pohtii julkisen toiminnan muutoksen johtamisen erästä ongelmakohtaa.

Jos kirjoittaisin tätä englanniksi, olisin käyttänyt otsikossa alani kirjallisuudesta löytyvää termiä ”initiavitis”. Aikani sopivaa käännöstä mietittyäni, päädyin termiin muutoshankesyndrooma. Muutossyndrooma kuvaa tilaa, jossa erilaisia uudistuksia ja muutoksia käynnistetään niin paljon, ettei edellistä ehditä koskaan kunnolla tekemään kun jo seuraava pukkaa päälle. Organisaatioiden on siksi hajotettava itseään joko tekemällä monia muutoksia yhtaikaa, ehkä keskenään ristiriitaisiakin, tai sitten kipuilla sen kanssa mihin muutoshankkeeseen keskittyisi.

Muutoshankesyndrooma on tauti, jonka oireet näkyvät henkilöstössä. Henkilöstön osalta voidaan puhua vaikka muutoskuormittavuudesta, jota muutoshankesyndrooma synnyttää. Jokaisella muutoksella syntyy muutoskuormittavuutta toki yksinäänkin, mutta tilanne pahenee selvästi samanaikaisten ja nopeasti edellisen perään seuraavien muutoshankkeiden määrän lisääntyessä. Asianosaisten on vaikeaa pitää fokus useammissa muutoshankkeissa yhtäaikaisesti. Samoin energian jakaminen niiden kaikkien toteuttamiseen on ongelmallista. Vaikka joku muutos toteutettaisiin miten hyvin tahansa, kaikki tietävät ettei se silti pitkälle riitä. Eipä siksi ihme jos ei muutoskierteessä oleva henkilöstö jaksa jokaisesta muutoksesta syttyä.

Julkisella sektorilla muutoksiin tähtääviä aloitteita syntyy poliittisen järjestelmän ja ohjaavan ministeriön toimesta. Alunperin käsite on rajattu juuri tähän yhteyteen. Erityisesti on korostettu tiivistahtista, mutta ei aina niin koherenttia uudistamispolitiikkaa harjoittavien hallitusten toiminnan vaikutuksia alaisessaan hallinnossa. Käsite on kuitenkin täysin soveltuva myös tilanteisiin, jossa muutoshankkeiden tulvan taustalla on organisaation oma johto.

Muutoskuormittavuudesta ei saa hyvää syytä siihen, että pidättäytyisi muutoksia tekemästä. Sen olemassaolon huomiotta jättäminen ei silti ole kovin älykästä uudistamista. Se ehkä jätetään huomiotta siksi, että on todettu muutoksen käynnistämiseen kiinnitettävän enemmän huomiota kuin loppuun asti viemiseen. Muutoksien käynnistäminen on vaihe, jossa aloitteentekijöiden näkyvyys on suurimmillaan. Ainakaan positiivista näkyvyyttä ei ole varsinkaan siinä vaiheessa kun kunnianhimoinen muutoshanke on toimeenpanovaiheessa vaikeuksissa. Siinä vaiheessa aloitteentekijöillä onkin suuri kiusaus olla jo seuraavassa aloitteessa menossa. Organisaatioiden johtajina toimivat aloitteentekijät myös vaihtavat paikkaa useasti pysyäkseen jatkuvasti aloitevaiheessa. Kun henkilöstö ei mm. enää kykene tai halua toteuttaa kaikkia muutosjohtajaksi itsensä määritelleen johtajan muutosideoita, hänen on aika alkaa aloitevaihe uudessa ympäristössä. Politiikkalähtöisten aloitteiden vaiheistus menee puolestaan poliittisten syklien mukaan. Meillä hallitukset istuvat nyt pääsääntöisesti seuraaviin eduskuntavaaleihin asti. Uudistamisesta johtuva kuormitus on luultavasti yleensä kovinta hallituskauden alkupuolella.

Lopulta kyse on hallinnon tasolla ja organisaatioissa tasapainosta, siitä että osataan toteuttaa riittävän kunnianhimoisia muutoksia riittävän väljässä aikataulussa. Sillä ei ehkä saa maksimaalista näkyvyyttä, mutta tuloksia kyllä saa. Tutkimuksella on tulevina vuosina työnsarkaa sen selvittämiseksi miten uudistaminen onnistui nykyisen hallituksen aikana. Näyttäisi kuitenkin siltä, että jonkinlaisesta muutoshankesyndroomasta on ollut nytkin kyse.

Esa Hyyryläinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Esa Hyyryläinen

Esa Hyyryläinen - Hallinnon tutkija

Hallintotieteen professori julkisjohtamisen oppiaineessa. Kiinnostunut kutakuinkin kaikesta hallintoon ja johtamiseen liittyvästä.