Yleinen

Kuinka yhteiskunta muuttaa koronaa?

Ylen aamussa oli tänä aamuna keskustelu otsikolla ”kuinka korona muuttaa yhteiskuntaa”. En katsonut, sillä tv ei mahdu aamurutiineihini. Otsikko pysäytti silti miettimään. Ilman muuta korona muuttaa yhteiskuntaa tavoilla, joiden ennakoiminen on vaikeaa. Sillä on suoria, ja hyvinkin epäsuoria vaikutuksia siihen miten me jatkossa elämme ja toimimme. Minäkin olen tutkijana löytänyt tutkittavaa, joka liittyy koronan ja yhteiskunnan kohtaamiseen. Siitä enemmän joskus myöhemmin.

Mietitään nyt sitä miksi tässä blogissa otsikko on laitettu toisinpäin. Koronan hoidossa etsitään yksinkertaisia ratkaisuja kompleksiseen ongelmaan toteavat kollegat Juha Lindell ja Petri Uusikylä hyvässä blogikirjoituksessaan. Olen samaa mieltä, mutta lähestyn asiaa jossain määrin toiselta kulmalta. Minun näkemykseni perustana on autopoieettinen systeemiteoria, josta ajattelin jossain vaiheessa väitöskirjani kirjoittavan.  Siinäkin on kyse kompleksista systeemeistä, joten voitte halutessanne suhtautua tuohon väitteeseeni toiselta kulmalta lähestymisestä kriittisesti. Etenin aikanaan Maturanan ja Varelan autopoiesis-idean lanseeranneista teksteistä mm. Gareth Morganin ja Bob Jessopin kautta Niklas Luhmannin teksteihin. Sitä väitöskirjaa ei tullut, mutta tavallaan se matka jatkuu edelleen. Minulla on edelleen mm. tapa käännellä (tutkimus)kysymyksiä toisinpäin.

Autopoieettinen systeemiteoria näet tulkitsee kysymyksen systeemin ja sen ympäristön suhteesta toisin kuin yleensä tehdään. Yleensä ympäristö on jotain systeemin ulkopuolella olevaa, joka pakottaa systeemin muuttumaan. Kun asetetaan otsikko ”kuinka korona muuttaa yhteiskuntaa”, korona on jotain yhteiskunnan ulkopuolista, joka yhteiskunnan on jotenkin kuitenkin otettava huomioon, ja muututtava sen takia. Muutoksen suunta on selvästi ulkoa sisäänpäin. Juuri tästä autopoieettinen systeemiteoria on eri mieltä. Se lähtee systeemistä itsestään. Maturanan ja Varelan varhaisessa paperissa pohdittiin sammakon kognitiota. Sammakko voi (systeeminä) reagoida vain sellaisiin ulkopuolisiin ärsykkeisiin, jonka sen aivot voivat käsitellä. Tällöin sammakon olennaiseksi ympäristöksi määrittyy vain se osa ympäristöstä, jonka sammakko kykenee itselleen merkitykselliseksi muuntamaan. Siihen sammakko reagoi. Koska tämä määrittyy systeemissä itsessään, sammakossa siis, kyse ei ole oikeastaan ulkoiseen ympäristöön reagoimisesta, vaan systeemissä sisäisesti määrittyneeseen ulkoiseen ympäristöön reagoimisesta.

Gareth Morgan otti tähän selvimmin kantaa väittäessään, että systeemeinä organisaatiot pitävät itse yllä kuvaa tai mallia ympäristöstään, johon ne reagoivat. Otetaan siitä kiinni. Korona on jotain yhteiskunnan (systeemin) ulkopuolista, johon se reagoi samalla tavalla kuin sammakko ulkoisiin ärsykkeisiin, sisäisen rakenteensa ehdoilla. Jos yhteiskunta ei kykene tekemään koronaa, ja kaikkea siihen liittyvää, sellaiseksi ongelmaksi, jonka se ongelmana tiedostaa, ja kuvittelee pystyvänsä jonkinasteisesti ratkaisemaan, se jää kohinaksi, johon yhteiskunta ei systeeminä reagoi. Siksi on kysyttävä, tai ainakin voidaan kysyä, miten yhteiskunta muuttaa koronaa tehdäkseen siitä sellaisen ongelman/ongelmavyyhdin, johon se voi reagoida?

Olen alkanut miettiä, että josko olisi niin, että yksinkertaisilla ratkaisuilla kompleksisiin ongelmiin on oma funktionsa? Ne eivät ehkä ratkaise ongelmia erityisen hyvin, mutta ne ylläpitävät systeemejä, joilla on tarve reagoida jotenkin ulkopuoliseen ympäristöönsä. Jos kognitiota vastaava elementti systeemissä kehittyy paremmaksi, yksinkertaiset ratkaisut voisivat jatkossa mahdollisesti olla vähemmän yksinkertaisia. Siitä voidaan keskustella, voivatko ne koskaan ottaa kompleksisuuden täydellisesti huomioon? Ashbyn laki, jota mm.  Petri Uusikylä, Kaisa Lähteenmäki-Smith ja Harri Jalonen pohtivat osana yhteiskuntien ennakoivaa hallintaa, on hyvä, mutta samalla äärimmäisen vaikea mittatikku sille mitä tarvitaan kompleksisten ongelmien äärellä. Ehkei systeemien kompleksisuus koskaan riitä vastaamaan ympäristön kompleksisuuteen riittävällä tavalla?

Korona luo tutkimusmahdollisuuksia terveyden ja lääketieteen tutkijoiden ohella myös meille yhteiskuntatieteilijöille. Saamme omat mallimme ja teoriamme hyvään testiin, ja jos hyvin käy, ymmärrämme yhteiskunnan toimintaa ja hallintaa sen osana aikaisempaa paremmin. Vähintäänkin saamme tilaisuuden ymmärtää paremmin sitä mitä emme vielä ymmärrä. Sekin olisi hyvä lähtökohta tulevalle tutkimukselle. Varsinkin sellaiselle, joka yrittää kyseenalaistaa vakiintuneiden näkemysten heikkouksia ja itsestäänselvyyksiä esimerkiksi kompleksisuusajattelun tai autopoieettisen systeemiteorian tarjoamin tavoin.

 

Esa Hyyryläinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Esa Hyyryläinen

Esa Hyyryläinen - Hallinnon tutkija

Hallintotieteen professori julkisjohtamisen oppiaineessa. Kiinnostunut kutakuinkin kaikesta hallintoon ja johtamiseen liittyvästä.