Yleinen

Opettajien työssä suoriutuminen

Työstä suoriutuminen on monitahoinen ilmiö

Työstä suoriutuminen on organisaatioiden toiminnan kannalta keskeistä ja työstä suoriutumista voidaankin arvioida usealla eri tavalla. Opettajien työstä suoriutuminen koronakeväänä oli erittäin merkityksellistä oppilaiden osaamisen kehittymisen ja koulumenestyksen kannalta. Tässä tutkimuksessa tarkastelimme opettajien suoriutumista kolmelta eri näkökannalta; itse työtehtävistä suoriutumisena (in-role performance), ns. työroolin ulkopuolelle menevänä suoriutumisena (extra-role performance) ja sopeutuvana suoriutumisena (adaptive performance).

Työtehtävistä suoriutuminen liittyy nimensä mukaisesti siihen, miten hyvin työntekijä on hänelle kuuluvista tehtävissään onnistunut ja miten hän on täyttänyt asetetut vaatimukset ja odotukset työhönsä liittyen. Työn kontekstissa suoriutuminen nähdään myös toimintana, joka ei varsinaisesti työnkuvaan kuulu, mutta se edesauttaa organisaation toimintaa ja menestystä. Muiden työyhteisön jäsenten auttaminen on yksi tyypillinen tapa tarkastella tällaista suoriutumista. Uudehko näkökulma suoriutumiseen liittyy muuttuvaan työelämään ja sen asettamiin kehittymisvaatimuksiin vastaamiseen. Sopeutuvana suoriutumisena pidetään sitä, miten hyvin työntekijä pystyy muutoksiin ja muuttuviin vaatimuksiin vastaamaan ja sopeutumaan niihin.

Tässä tutkimuksessa kaikkia kolmea suoriutumisen muotoa mitattiin viisiportaisella asteikolla:  1=täysin eri mieltä –5= täysin samaa mieltä. Työtehtävistä suoriutumista mitattiin seitsemän väittämän avulla, esimerkiksi: ”Suoriudun tehtävistä joita minulta odotetaan”” ja ” Huolehdin työnkuvaani sisältyvistä vastuista”. Työroolin ulkopuolelle menevää suoriutumista tarkasteltiin kolmen väittämän avulla, esimerkkinä: ”Autan kollegoita, joilla on hyvin paljon töitä”. Sopeutuvaa suoriutumista tarkasteltiin kahdeksan väittämän avulla, muun muassa: ”Uudelleenorganisoin työtäni vaivatta sopeutuakseni uusiin tilanteisiin” ja ” En epäröi kyseenalaistaa vakiintuneita ideoita enkä ehdottaa uusia ratkaisuja”.

 

Miten opettajat suoriutuivat työssään koronakevään myllerryksessä?

Työtehtävistä suoriutuminen oli erittäin korkealla tasolla ja sen keskiarvo kaikkien vastaajien kesken oli 4,51. Työroolin ulkopuolelle menevän suoriutumisen, eli kollegoiden auttamisen, keskiarvo oli melko korkea sekin; 3,4 ja sopeutuvan suoriutumisen keskiarvo oli 3,65.

Työtehtävistä suoriutumisessa ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja eri opettajatyyppien välillä, eikä opetettavien oppilaiden määrä tai opettajan ikä tai asuuko samassa taloudessa alle 17-vuotiaita lapsia vaikuttanut työtehtävistä suoriutumisen tasoon. Ne opettajat, jotka olivat parisuhteessa, mutta eivät asuneet yhdessä kumppaninsa kanssa arvioivat oman työstä suoriutumisensa hieman heikommaksi (ka 4,36) kuin kumppanin kanssa asuvat tai ei parisuhteessa olevat opettajat.

Työtehtävistä suoriutuminen 1
Työtehtävistä suoriutuminen 2

Työroolin ulkopuolelle menevän suoriutumisen osalta oppilaanohjaajat auttoivat kollegoitaan eniten (ka 4,06) ja lukion aineenopettajat eri opettajaryhmistä vähiten (ka 3,07). Jos opetettavia oppilaita oli yli 100, auttaminen oli vähäisempää (ka 3,2) kuin pienempää oppilasmäärää opettavilla opettajilla (alle 30: ka 3,49: 30-100, ka: 3,48). Kumppanin kanssa asuvat opettajat auttoivat kollegoitaan enemmän (ka 3,43) kuin kollegansa, jotka eivät asuneet yhdessä kumppaninsa kanssa (ka 3,36) tai eivät olleet parisuhteessa (ka 3,24). Opettajan iällä tai sillä, asuiko taloudessa lapsia, ei ollut merkitystä kollegoiden auttamiseen.

 

Kollegojen auttaminen 1

Opettajan ikä oli yhteydessä sopeutuvaan suoriutumiseen ja se oli korkeinta 36-55- vuotiaiden keskuudessa (ka 3,70). Lisäksi sopeutuva suoriutuminen oli korkeinta aikuiskoulutuksen opettajien keskuudessa (ka 4,02) ja matalinta peruskoulun aineenopettajilla (3,58). Opetettavien oppilaiden lukumäärällä, parisuhdetilanteella tai sillä, asuiko kotona alle 17-vuotiaita lapsia, ei ollut yhteyttä siihen, miten vahvaksi opettajat arvioivat sopeutuvan suoriutumisensa.

Sopeutuva suoriutuminen 1
Sopeutuva suoriutuminen 2

 

Yhteenvetona voidaan todeta, että opettajat kokivat suoriutuneensa tehtävistään erinomaisesti myös koronakevään haastavassa tilanteessa. He olivat myös auttaneet kollegoitaan melko paljon ja kyenneet sopeuttamaan omaa toimintaansa muuttuvassa toimintaympäristössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hilpi Kangas

Hilpi Kangas - LEADIS - Tutkimusta etätyön ja hajallaan toimivien organisaatioiden johtamisesta