Yleinen

Aikuisten vastuut kiusaamistilanteissa saatava täsmällisemmiksi

Vantaan tapahtumat ovat nostaneet koulukiusaamisen jälleen otsikoihin, joten erittelen tässä joitain tutkimukseen perustuvia huomioita koulukiusaamisesta juridisesta näkökulmasta.

Kiusaaminen tarkoittaa toistuvia, epämiellyttävän olon uhrille aiheuttavia tekoja. Kiusaaminen voi olla fyysistä tai henkistä, ryhmän ulkopuolelle jättämistä tai vaikkapa vääristeltyjen, loukkaavien tietojen tai kuvien levittämistä henkilöstä.  Kiusaamistilanteissa on tyypillisesti epätasapainoiset valtasuhteet: tekijöitä on monta, tekijä on uhria vahvempi fyysisesti tai sosiaalisesti luokan hierarkiassa tärkeässä asemassa. Uhri pelkää tekijää tai tekijöitä. Kiusaamisen määritelmää tarvitaan, koska kiusaamisen toistuvuudesta aiheutuu erityisen vakavia vaikutuksia ja siksi siihen täytyy puuttua todella herkästi ja kaikkia keinoja hyödyntäen.

Kiusaamisen määritelmästä ei saa kuitenkaan tulla pullonkaulaa. Tarkoitan tällä sitä, että helposti käy niin, että esim. ”vakavat kiusaamistapaukset” etenevät kouluilla Kivakoulu -ryhmän tai jonkin muun asiantuntijaryhmän käsittelyyn. Kouluilla on lakisääteinen velvollisuus puuttua kaikenlaiseen oppilaan turvallisuutta vaarantavaan toimintaan, kuten väkivaltaan ja häirintään. Kaikista näistä on myös ilmoitettava tekijän ja uhrin huoltajalle (perusopetuslaki 29 §). On myös erityisen tärkeää huomata, että koulukiusaaminen alkaa usein alakoulun ensimmäisillä luokilla. Juuri silloin, kun lapset ovat pieniä ja eivät vielä ymmärrä tekojensa seurauksia, niihin pitäisi puuttua kaikkein voimakkaimmin. On nimittäin surullisen tyypillistä, että kiusaaminen jatkuu pitkään. Kiusattu saa roolin ja leiman, josta on vaikea päästä eroon, jos tilanteen annetaan jatkua.

Oikeuskäytännöstä ja kanteluratkaisuista voi tehdä päätelmän, että kiusaamiseen puuttumisen ongelmat tiivistyvät erityisesti kahteen tyyppitapaukseen. Ensinnäkin on vielä erittäin paljon tilanteita, joissa kiusaamiseen puuttuminen jää vain puhuttelun tasolle, eikä tilannetta sen jälkeen seurata. Turvallisen opiskeluympäristön vaadetta voidaan toteuttaa vain, jos jälkiseuranta on kunnossa ja teoista tulee systemaattisesti kovempia seuraamuksia, jos ne jatkuvat. Nämä ovat tyypillisiä ongelmakohtia, joita esimerkiksi aluehallintovirastot tai eduskunnan oikeusasiamies ovat korostaneet kanteluratkaisuissaan. Toisaalta on myös hyvin vakavia ja monimutkaisia tapauksia, joissa koulu on tehnyt valtavasti toimia kiusaamisen lopettamiseksi ja käyttänyt kaikki mahdolliset keinot, mutta kiusaaminen ei vain lopu. Näitä tapauksia näkyy oikeuskäytännössä enemmän kuin ennen.

Kun koululla on yritetty puuttua kaikilla mahdollisilla käytettävissä olevilla keinoilla kiusaamiseen, koulun henkilökunnan tai kunnan sivistystoimen juridinen vastuu ei luonnollisesti tule kyseeseen. Positiivista näissä oikeustapauksissa on kuitenkin se nähtävissä oleva muutos, että kouluilla oikeasti tehdään entistä enemmän kiusaamisen lopettamiseksi. Uhrin kannalta tilanne on silti kestämätön, jos kiusaaminen ei toimenpiteistä huolimatta lopu. Kiusaamistilanteista puuttuu tämänkaltaisissa tilanteissa moniammatillisen yhteistyön vastuunjaon sääntely. On selvää että vakavissa kiusaamistapauksissa tarvitaan yhä enemmän poliisin ja lastensuojelun mukaantuloa. Nyt yhteistyö rakentuu osassa kouluista paremmin ja osassa huonommin. Lakiin pitäisi saada selkeä kirjaus siitä, missä vaiheessa asian selvittäminen ja ratkaiseminen on kenenkin vastuulla.

Toinen ääripää ovat liian lepsut puuttumiset, eli kouluilla ei käytetä käytettävissä olevia keinoja tehokkaasti. Puhutellaan, mutta tilanne jää siihen. Tämä ei vastaa perusopetuslakiin kirjattua turvallisen opiskeluympäristön turvaamisen sisältöä. On myös tärkeää, että varsinaisten kurinpitokeinojen ohella käytetään tarvittavissa määrin turvaamistoimia, joilla kiusattu saa käydä kouluaan rauhassa. Jälki-istuntoa, varoitusta ja määräaikaista erottamista käytettäesä kun on luonnollisesti myös seurattava, vaikuttaako tuo keino ja tuo ”odotusaika” voi olla kiusatulle melkoista kärsimystä, jos mitään turvaamistoimia ei näiden ohella käytetä. Jotta uhrin koulunkäynti saadaan sujumaan, turvaamistoimina voidaan välittömästi esimerkiksi evätä kiusaajalta oikeus opetukseen jäljellä olevan koulupäivän ajaksi, silloin kun turvallisuutta vaarantavia tekijöitä tulee esille. Tällöin kiusaajalle järjestetään toki tarvittava oppilashuolto, kuten psykologin palvelut, sekä huolehditaan valvonnasta. Välitunneilla ja käytävillä ja niissä tilanteissa, joissa tiedetään, että kiusaamistilanteita sattuu, kuten erilaiset siirtymätilanteet, oppilaiden valvontaa on oltava riittävästi. Välitunteja voidaan porrastaa, niin että kiusaaja ja uhri eivät ole samaan aikaan ulkona. Kiusaajan siirtäminen toiseen ryhmään on myös yksi keino auttaa uhria heti. Perusopetuslain 6.2 § mahdollistaa myös kiusaavan oppilaan siirtämisen pysyvästi toiseen kouluun, tätä mahdollisuutta ei vain tällä hetkellä käytetä.

Opetuksen järjestäjän vastuulle jää huolehtia muun muassa riittävistä resursseista, jotta esimerkiksi oppilaiden valvontaan voidaan kiinnittää riittävästi huomiota ja oppilashuollon tukea, kuten psykologi- ja kuraattoripalveluita on riittävästi käytettävissä kiusaamistilanteiden aikana ja niiden jälkeen. Laajempi ongelma on kuitenkin, että vastuunjakokysymykset Suomessa kiusaamistilanteissa ovat aivan retuperällä. Eri tahojen vastuita ei eritellä lainsäädännössä, mikä johtaa siihen, että oikein kukaan ei ole vastuussa. Ei tiedetä kenen kuuluu ilmoittaa kiusaamistapauksista koulun sisällä, tai kenellä on viime kädessä vastuu ratkaista asia.  Joillain kouluilla vastuut ja toimintamallit on kirjattu suunnitelmaan kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemisestä, joillain ei. Valtakunnallinen ohjaus on vähäistä, mikä perustunee siihen, että kunnallisen itsehallinnon nimissä kouluille on haluttu jättää harkintavaltaa ja mahdollisuuksia ottaa paikallisia olosuhteita huomioon. Tämä ei ole nykypäivää, kun asiaa tarkastellaan lapsen perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Viime kädessä valtion on toimittava niin, muun muassa saattamalla lainsäädäntö ajantasaiseksi, että lapsi voi käydä kouluaan turvallisesti. Suomessa on myös erikoista, ettei koulujen toimintaa valvo systemaattisesti mikään taho. Aloittaessamme Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittaman uuden hankkeen perusopetuksen valvonnasta https://www.univaasa.fi/fi/news/kuka_valvoo_perusopetusta/

sain runsaasti yhteydenottoja siitä, että vaikka kantelu- tai tuomioistuinratkaisussa todetaan lainvastaisuuksia, kouluilla linja ei muutu, koska kukaan ei valvo.

On myös opetushenkilökunnan oikeusturvan kannalta ongelmallista, jos ei tiedetä kenen kiusaamistilanteessa pitää tehdä mitäkin. Harvoin on niin, ettei opettaja haluaisi kiusaamistapausta ratkaista, mutta tieto ei aina kulje tai oletetaan, että asia kuuluu jollekin toiselle. On kaikkien kannalta reilua ja oikeudenmukaista, että vastuunjaot ovat selkeät. Silloin niihin voidaan myös tuomioistuimissa vedota ja koulujen henkilökunnan ja opetuksen järjestäjän laiminlyönnit puuttumisessa saadaan esimerkiksi rikosoikeudellisen vastuun kautta tehokkaammin tarkasteluun (virkavelvollisuuden rikkominen). Vaikka oikeusprosessi harvoin auttaa sitä kyseistä lasta siinä tilanteessa, tapauksilla on preventiivistä merkitystä. Kun tiedetään, että etukäteen määriteltyjen vastuiden laiminlyönnistä seuraa jotain, se terävöittää puuttumistoimia todennäköisesti seuraavan uhrin kohdalla.

 

Niina Mäntylä

apulaisprofessori, julkisoikeus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Julkisoikeus

Julkisoikeus - Puuvillatehtaan puntari