Opiskelijoiden kynästä

Empatiataidot avaimena parempaan johtajuuteen

Kirjoittajat: Justina Uusitalo & Oona Myller

Olemme varmasti kaikki törmänneet elokuvissa ja TV-ohjelmissa johtajiin, jotka ovat tehokkaita työssään, mutta kylvävät pelkoa ja kauhua ympärilleen. Empaattisuus ja tunneäly ovat harvoin “hyvän ja tehokkaan” johtajahahmon ominaisuuksia, jos uskomme aikakautemme suosikkielokuvia. Onko elokuvasta Devil Wears Prada tutun Miranda Priestlyn kaltainen hirviö-pomo kuitenkaan se, mihin haluamme törmätä omalla työpaikallamme? Eivätkö tehokkuus ja empaattisuus voi esiintyä samassa pomossa?

Todellisuudessa empaattisuus on merkittävä osa esimiestyötä. Johtajan tunneäly vaikuttaa ratkaisevasti koko työyhteisön ilmapiiriin. Empatiataitojen kehittäminen ja niihin panostaminen tukee muita työn laatuun vaikuttavia osa-alueita, kuten tehokkuutta ja motivaatiota.

Konkreettisia asioita, joilla esimies voi osoittaa empatiaa muita työntekijöitä kohtaan on esimerkiksi tervehtiminen, hyvät käytöstavat, kannustus ja kehuminen. Työpaikan yleinen positiivinen ilmapiiri lähtee esimiehestä, ja hän esimerkillään kannustaa muita työntekijöitä toimimaan samoin.

Empatian puute ja huonot olosuhteet työpaikalla näkyvät esimerkiksi sairaslomien yleistymisenä. Nykyään yhä useamman sairasloman takana on psyykkinen ongelma. Mielenterveyttä voi kuormittaa työn ulkopuolisetkin asiat, mutta esimieheltä vaaditaan empatiaa, kun on kyse työntekijöiden hyvinvoinnista. Psyykkisten oireiden lisäksi työpahoinvointi voi jopa aiheuttaa fyysisiä oireita, kuten verenpaineen nousua ja unihäiriöitä. On tärkeää, että esimiehen ja alaisten välillä on avoin sekä turvallinen keskustelukulttuuri. Kehittämällä empaattista suhtautumistaan esimies voi parantaa työolosuhteita. Näin ollen monet sairaslomat voitaisiin mahdollisesti välttää

Nykyään empatian merkitys työpaikalla on noussut suosituksi puheenaiheeksi. Erilaiset kurssit, työpajat ja seminaarit keskittyvät yhä enemmän johtamisessa tarvittavan tunneälyn kehittämiseen, ja sen merkityksen tiedostamiseen.

Erilaisten elämäntapaoppaiden ja kirjallisuuden hyödyntäminen omien voimavarojen valjastamiseksi on noussut suosioon. Moni teos keskittyy myös erityisesti työelämään. Esimerkiksi Thomas Eriksonin teos “Kehnot pomot ympärilläni” auttaa selviytymään haastavien esimiesten kanssa. Jos esimiehet harjoittaisivat enemmän empatiaa työpaikalla, olisiko meillä tarvetta niin moniin selviytymisoppaisiin? Toisaalta tällaiset tieto- ja elämäntapakirjat lisäävät tietoisuutta erilaisista tunneälyyn liittyvistä haasteista työpaikalla.

Nykytekniikan avulla yhä useampi ala automatisoituu ja työntekijöitä voidaan pahimmissa skenaarioissa korvata tekoälyllä ja robotiikalla. Kuitenkaan kaikkea työtä ei voi koneistaa. Esimies johtaa ihmisiä, kannustaa ja ohjaa heitä sekä ratkaisee konflikteja. Kaikki tämä vaatii kommunikaatiota, ihmissuhdetaitoja ja ennen kaikkea empatiaa, jonka ihminen osaa paremmin kuin kone. Lähempänä tulevaisuudessa ja jo nyt näkyvissä on etätyön ja muiden vaihtoehtoisten työmuotojen lisääntyminen. Jo nyt esimiesten empatiataidot ovat koetuksella, kun etätyön johdosta työntekijöiden työhyvinvoinnista huolehtiminen vaikeutuu. Näin ollen kaikkien johtoasemassa toimivien kannattaa viimeistään tässä vaiheessa ymmärtää, että empatiataidot voivat toimia avaimena parempaan johtajuuteen.

Kirjoittajat: Justina Uusitalo & Oona Myller

#empatiajohtaminen #empatia #esimiestaidot #johtajuus #univaasa #suuntavilkku #blogijohtajuudesta

 

Lähteet:

Lehto, K. (2017). Johda rohkeasti! Oivalluksia esimiestyöstä ja johtajuudesta. Vaasan yliopiston raportteja, 6. Vaasan yliopisto.

Linkki Ylen juttuun empatiakyvystä ja vuorovaikutustaidoista

Linkki Ylen uutiseen sairauslomista

Kuvat: Pixabay

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Verkkotoimitus

Verkkotoimitus - Suuntavilkku - Blogi tulevaisuuden johtajuudesta