Kuvituskuva
Yleinen

Kun kulutusluottojen korkokatto tippui sisään

Koronakriisin seurauksena olemme nähneet monenlaisia poliittisia toimenpiteitä, joista osa on ollut väistämättömiä ja tarpeellisia, osa poliittisesti motivoituneita ja kiireellä valmisteltuja. Pahoin pelkään, että hallituksen esitys luottojen korkokaton alentamista 10 prosenttiin määräaikaisesti kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Aiheesta kerrottiin ensimmäistä kertaa hallituksen tiedotustilaisuudessa 3.4., jossa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson perusteli muutosta pikavippien vuoksi talousahdinkoon joutuneiden henkilöiden suojelemisella, mutta korosti mahdollisuutta ottaa edelleen pieniä kulutusluottoja. Nähdäkseni esitetty toimenpide pitkälti estää tämän jälkimmäisen tavoitteen toteutumisen.

Keskustellaan aluksi vähän siitä, mitä pikavipeillä on alun perin tarkoitettu, ja miten niiden markkinat ovat kehittyneet. Hyvän katsauksen markkinan kehitykseen tarjoaa Anu Raijaksen tuore artikkeli. Vuoden 2005 tienoilla maahamme saapui pikavippejä: euromääräisesti hyvin pieniä, kestoltaan lyhyiltä ja nopeasti saatavilla olevia luottoja. Tyypillinen pikavippi saattoi olla esim. 100 euron suuruinen ja kuukauden mittainen. Kuukauden päästä velallinen maksoi luotonantajalle 120 euroa. Tällaisessa järjestelyssä vuosikoroksi muodostuu 240%, joka kuulostaa huikean suurelta. Euroissa korko on silti vain 20 euroa.

Ongelmaksi eivät juuri kenellekään muodostuneet yksittäiset luotot, vaan useiden luottojen kasautuminen samoille henkilöille. Yhdistettynä muihin velkoihin, kuten osamaksulla otettuihin kulutusluottoihin ja erääntyneisiin laskuihin, pienetkin velat saattoivat kasvaa satojen, jopa muutamien tuhansien eurojen suuruisiksi. Samalla mahdollisuus ottaa nopeata luottoa saattoi kannustaa taloudelliseen holtittomuuteen. Uusi luotto mahdollisti ongelmien selvittämisen lykkäämisen aina niin kauan, kunnes velkamäärä kävi kestämättömäksi, ja henkilö ajautui ehkä maksuhäiriömerkinnän kautta velkajärjestelyyn.

Pikavipit ovat herättäneet suurta moraalista närkästystä, joka varmaankin liittyy niiden helppoon saatavuuteen, nopeaan prosessiin, ja aggressiiviseen markkinointiin. Tämä närkästys on liittynyt enimmäkseen tarjontapuoleen; samalla tavoin kuin peliautomaattien osalta paheksunta kohdistuu ennemmin Veikkaukseen kuin peliriippuvaisiin, myös pikavipeissä paheksunta kohdistuu enemmän luoton tarjoajiin kuin niitä nostaviin. Tällä onkin perusteensa: erilaiset psykologiset tekijät kuten impulsiivisuus ja suunnitelmallisuuden vaikeudet selittävät, miksi nostamme korkeakorkoista luottoa, vaikka se ei olisi pitkällä tähtäimellä meille hyväksi. Kuitenkin monesti muistetaan korostaa, että kaikissa tilanteissa lyhytaikainen velka ei ole pahaksi, vaan se saattaa jopa olla kannattavaa. Jos työssäkäyntiin tarvitsee autoa, niin auto kannattaa huollattaa, vaikka velaksi. Tähän varmaan oikeusministerikin viittasi sanoessaan, että mahdollisuus pieneen lyhytaikaiseen velkaan tulee säilyttää.

Vähemmän on keskusteltu siitä, mitä pienten luottojen tarjonta edellyttää tarjontapuolelta. Mitä pienemmästä summasta ja mitä lyhyemmästä luottoajasta on kysymys, sitä korkeampi vuosikoron tulee olla, että luotonantaja kattaa edes omat kulunsa. Koska nämä luotot ohjautuivat korkean riskin kuluttajille, osa korkeasta korosta johtuu myös luottoriskistä. Tänä aikana, kun korot ovat matalat ja jopa negatiiviset, 10-20% korko tuntuu korkealta. Pienten kulutusluottojen osalta se on kuitenkin perusteltua. Esim. 300 euron luotto 3 kuukauden maksuajalla ja 20% korolla tuottaa bruttona ainoastaan 15 euroa. Vaikka luotonantaja voisi itse lainata nollakorolla, niin 15 euroa on pieni summa luottoriskin, työn ja muiden kustannusten kattamiseen.

Sääntelyn kohdistuminen luoton hintaan on aiheuttanut sen, että pienimmät ja lyhyimmät luotot karsiutuivat vähitellen markkinoilta. Kesäkuussa 2013 tuli voimaan sääntely, jossa asetettiin 50% + viitekorko korkokatoksi alle 2000 euron suuruisille lainoille. Jostain oudosta syystä tätä isommat lainat eivät joutuneet sääntelyn piiriin. Joka tapauksessa uusi korkosääntely merkittävästi vähensi perinteisiä pieniä lyhyen maksuajan pikavippejä, ja oli sikäli tavoitteiden mukaista.

Sen sijaan sääntelyn seurauksena pikavippien tilalle tuli euromäärältään suurempia ja pidemmän maturiteetin tuotteita. Yksi tuoteinnovaatio oli niin sanotut joustoluotot. Luotonottaja saattoi edelleen lainata pienemmän summan – sanotaan vaikka 500 euroa – mutta samalla hän sai luottolupauksen esim. 2500 euroon asti, ja halutessaan hän pystyi nostamaan luottoa aina tuohon summaan asti. Velallinen maksoi korkoa lainaamastaan summasta, ja kuluja koko summan edestä. Näin myös luotonantaja pystyi kiertämään sääntelyn rajaksi asetettua 2000 euron summaa. Sääntelyn seurauksena sekä keskimääräisten luottojen suuruus kasvoi että luottoajat pidentyivät, jolloin luototuksesta tuli kannattavampaa pienemmilläkin vuosikoroilla.

Uudistuneilla markkinoilla pystyivät toimimaan enää suuremmat toimijat. Pikavippiluottojen markkinat myös tulivat varsin samankaltaisiksi vakuudettomien kulutusluottojen markkinoiden kanssa, niin että näitä markkinoita on vaikeaa, ellei mahdotonta erotella toisistaan. Markkinoille tuli myös useita kansainvälisesti tunnettuja kulutusluottoihin erikoistuneita pankkeja, jotka toimivat nimenomaan isompien ja pidempien lainojen parissa, eli juuri niiden lainojen, jotka tulevat kuluttajille viime kädessä kalleimmiksi.

Lainamäärien suureneminen ja maturiteettien piteneminen ei velallisten asemaa ainakaan helpottanut. Myöhemmässäkin sääntelyssä kantavana ajatuksena on koko ajan ollut hintasäännöstely, huolimatta siitä, että taloustieteelliseltä kannalta tähän liittyy paljon ongelmia, kuten Tuomas Takalo muutama vuosi sitten kirjoitti Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa.  Syyskuussa 2019 korkokatto laskettiin 20 prosenttiin. Se on jo sinänsä sangen alhainen korkokaton taso, joskin sen sisään mahtuvat vielä tyypilliset luottokorttien ja osamaksujen korot, eikä tämä sääntely vielä nykyisillä korkotasoilla aiheuttanut suurta häiriötä kuluttajaluottojen markkinoille. Tämän uuden sääntelyn vaikutukset ovat vielä olleet epäselviä, mutta voisi hyvin ajatella sen johtaneen luottojen tarjonnan vähenemiseen, luottojen keskimääräisen koon kasvuun, ja maturiteettien pitenemiseen.

Ennen kuin uudesta sääntelystä oli saatu kerättyä kokemuksia, hallitus päätti siis laskea korkokattoa 10 prosenttiin. Tämä korkotaso on alle tyypillisten luottokorttikorkojen, jonka seurauksena esim. Finanssiala on vetosi, että korttiluotot jätettäisiin sääntelyn ulkopuolelle.  Hallituksen esityksessä näin tehtiinkin, eli luottokorttivelat ja osamaksusopimukset jätettiin sääntelyn ulkopuolelle. Suomen Pankin mukaan muiden kuin pankkien myöntämien vakuudettomien kulutusluottojen keskikorot ovat yli 10 prosenttia. Sääntely koskeekin erityisesti juuri tätä luotonantajaryhmää.

Tässä vaiheessa on hyvä miettiä sitä, mikä vakuudettomien kulutusluottojen merkitys on. Ylipäätään luotonannon merkitys on se, että voi siirtää kulutustaan periodilta toiselle. Tämä pätee myös muihin luottoihin kuin niihin, joita kulutusluotoiksi kutsutaan, mm. opinto- ja asuntolainoihin. Tämä luotonannon ominaisuus mainitaan usein luotonannon markkinointipuheissa, mutta se on myös todellisuudessa yksityishenkilöiden taloudenpidon kannalta hyödyllinen ominaisuus. Helposti saatavilla oleva luoton haittapuolena voidaan pitää sitä, että se vähentää kuluttajien tarvetta sitoutua taloudelliseen suunnitteluun ja itsekuriin taloudenpidossa.

Kun oikeusministeri Henriksson kertoi korkosääntelyn kohteena olevan pikavipit, niin avoimeksi jäi, mitä itse asiassa pyritään välttämään. Sellaisia pikavippejä, jotka saivat huonon maineen kymmenisen vuotta sitten, ei ole markkinoilla enää ole ollut. Korkokaton ollessa 20% juuri mitään sen piirissä olevaa luotonantoa ei voi mielestäni pitää saalistavana luototuksena. Sen sijaan korkokatto sulkee pois ison osan täysin luottokelpoisille yksityishenkilöille myönnettävää kohtuullisesti hinnoiteltua luotonantoa, erityisesti sellaista, joka on määrältään pienempää ja maturiteetiltaan lyhyempää. Asiakasryhmistä luotonannon ulkopuolelle jäävät erityisesti pienituloiset työssäkäyvät henkilöt.

Syntyy vaikutelma, että kun pikavipit ovat niin huonossa maineessa, niin halutaan viedä läpi mitä tahansa sääntelyä, joka näennäisesti puuttuu ongelmaan. Kuitenkin tämä nyt tuleva sääntely vie edellytykset nimenomaan pieniltä luotoilta, ja kuten aiempi sääntely, saattaa hyvin johtaa sekä lainojen keskimääräisen arvon kasvuun ja maturiteettien pidentymiseen – molemmat velkaongelman ratkaisemisen kannalta epätoivottuja asioita.

Iso ongelma korkokatossa on myös se, että luotonantoa voi siirtyä kokonaan sääntelemättömille markkinoille. Luotontarve ei ole koronakriisin myötä väistynyt, päinvastoin. Jos jossain tilanteessa kuluttajat tarvitsisivat joustonvaraa talouteensa, niin se olisi juuri tällaisen taloudellisen kriisin kohdatessa kuin mitä koronakriisi on. Luotonannon tyrehtyminen nyt voi vähentää kuluttajien velkaantumista tulevaisuudessa, mutta sen välitön vaikutus on talousvaikeuksien kärjistyminen.

Asiasta pitäisi käydä kunnollinen taloustieteelliseen ja muuhun analyysiin perustuva yhteiskunnallinen keskustelu, eikä toimia hätiköiden koronakriisin varjolla, varsinkin kun lisäsääntelystä saatavat hyödyt ovat täysin epäselvät.

Kuluttajaluottoja pystytään sääntelemään myös muilla tavoin kuin hintasääntelyllä. Markkinoinnin rajoitteet, joita nyt myös esitetään, on yksi keino. Muita keinoja voivat olla luottojen määrällinen rajoittaminen, jonka avulla kulutusluottojen kertymistä samoille henkilöille voidaan rajoittaa. Tämän tiedon saaminen tosin saattaa edellyttää positiivista luottorekisteriä, joka onkin valmisteilla, mutta tulee vasta useamman vuoden päästä. Luottorekisterin suurimmat hyödyt ovat todennäköisesti siinä, että se parantaa luottomarkkinoilla olevaa informaatiota. Velkojien ja velallisten välisiä vastuusuhteita voi muuttaa. Kuluttajien asemaa luottomarkkinoilla voi myös parantaa talouskasvatuksen avulla. Kaikilla näillä keinoilla on omat etunsa ja kustannuksensa, enkä pysty niitä tarkemmin käymään tässä läpi. Kuluttajaluottomarkkinat tarvitsevat reformia, mutta se kannattaisi tehdä rauhallisemmassa tilanteessa ja perinpohjaiseen taloustieteelliseen analyysiin pohjautuen.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Panu Kalmi

Panu Kalmi - Taloudesta ilman kyyneliä