Yleinen

Vaikuttavuus on arvonmuodostusta parhaimmillaan

Ymmärrys arvosta ja arvonmuodostuksesta on monessa yhteydessä puutteellinen. Nähdään vain rahallinen hinta eikä tunnisteta asioiden todellista arvoa tai arvonmuodostuksen monipuolisia rakenteita. Käsityksemme arvonmuodostuksesta kaipaa avaamista, läpinäkyvyyttä ja myös työkaluja hyödyntääksemme arvoketjuja ja -verkkoja tehokkaammin.

Tutkimukseni ”arvonmuodostus tietojohtamisen rajapinnoilla yrityksissä ja julkisella sektorilla” pyrkii juuri avaamaan vaikeaselkoisia käsitteitä, vaikuttavuuksia ja merkityksellisyyttä kahden toimintasektorin rajapinnalla.

Tasapainotettu arvonmuodostus on hyvin keskeinen elementti yhteiskunnan tasapainon, lisäarvon, kustannusten, laadun ja toimintavarmuuden näkökulmista. Yhteiskunta koostuu niin elinkeinoelämästä kuin julkisista palveluista sekä niiden yhteyteen muodostuneesta kansalaisyhteiskunnasta. Näiden kaikkien osatekijöiden keskinäiset suhteet, ristikkäisvaikutukset ja yhteistoiminnallisuus ratkaisevat koko hyvinvointiyhteiskunnan suunnan ja tulevaisuuden.

Yritysten ja julkisyhteisöjen arvonmuodostusta tietojohtamisen rajapinnoilla ei ole juurikaan tutkittu tai keskinäisesti arvioitu. Erilaisia tutkimuksia on tehty tuottavuudesta, tuloksellisuudesta ja laadun vaikutuksista eri toimijoihin sisäisesti tai ulkoisesti, mutta ei esimerkiksi keskinäisriippuvuussuhteiden osalta.

Tutkimukseni on poikkitieteellinen kokonaisuus arvojen tasapainottavista mahdollisuuksista yksityisen ja julkisen sektoreiden rajapinnalla. Näillä tasapainottavilla tekijöillä tarkoitan talouden ohella sosiaalisia, ekologisia ja kulttuurillisia näkökulmia.

Virkavastuulla toimivien henkilöiden on lähtökohtaisesti vaikeaa osallistua tutkimukseen, jossa oman valvontakentän asioihin paneudutaan valvontatyötätekevien omien arvioiden kautta. Viranhaltijan asiana ei ole arvioida kriittisesti tai kyseenalaistaa yhteiskunnan toimintaa, valvonnan toteutusmalleja tai sektoreiden keskinäisiä riippuvuussuhteita. Valvojat eivät näe omaa työtään arvonmuodostuksena, vaan pikemminkin he arvioivat asioita annettujen säädösten ja muiden hallinnollisten ohjeiden noudattamisen kannalta.

Elinkeinoelämä on suhteellisen kriittinen yhteiskunnan asettamia velvoitteita kohtaan, jolloin esimerkiksi valvontatyötä tekevien virkamiesten asenteetkin voivat vaikuttaa elinkeinoelämän arviointeihin valvovista virkatahoista. Monissa yhteyksissä yritysten edustajat eivät edes tunnista valvontaa tekevien tahojen arvonmuodostusta tai toimintaan kohdistuvaa riskien karsintaa. Tällöin ei arvoa tai arvonmuodostusta havaita.

Tutkimukseni kohderyhminä ovat yksityisen ja julkisen sektorin toimijat. Toimijoiden edustajilta eli viranhaltijoilta, yritysten omistajilta tai operatiiviselta henkilöstöltä kysytään rajapintojen asioista, ilmiöistä ja tapahtumista. Näitä rajapintojen teemakohtaisia väittämiä arvioidaan laadullisen tutkimuksen menetelmillä.

Tutkimustulosten pohjalta on tarkoitus saada keskusteluun erilaisia arvonäkökulmia, jotta asioiden tasapainoisempi valmistelu, uusien työkalujen toteutus ja käsitys kokonaisvaltaisesta arvonmuodostuksesta on mahdollista eri toimijoille.

Kaikkien näiden tavoitteiden toteutumista edesauttaa keskinäinen avoimuus, luottamus ja läpinäkyvyys.

Keijo Houhala, Vaasan yliopiston tohtoriopiskelija & YAMK
Tuotantotalous

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verkkotoimitus

Verkkotoimitus - Väitöskuiskaaja